koiran vetovaljaissa oleva solmu, kalastajansolmu

Liinan kiinnityslenkin solmiminen vetovaljaisiin

Koiran vetovaljaista aukesi solmu narulenkistä, johon liina kiinnitetään. Mitä tehdä?

Koirien vetovaljaissa on yleensä ohuesta köydestä solmittu lenkki, johon vetonaru kiinnitetään. Tämä solmu, kuten vetovarusteiden ja koiran varusteiden kunto muutenkin, kannattaa tasaisin väliajoin tarkistaa. Esimerkiksi rispaantuneet ja kuluneet hihnat kannattaa vaihtaa ajoissa, jotta minimoit riskit varusteiden rikkoontumiseen tositilanteessa. Myös kuminauhajoustot pääsevät ajan saatossa ja käytössä veltostumaan, joten niiden niiden uusiminen silloin tällöin on kannattavaa.

Useamman koiran valjakkolajeissa vetovaljaiden kiinnityslenkin pituudella voidaan vaikuttaa siihen, että erikokoiset koirat saadaan juoksemaan rinnakkain ja päät vierekkäin, vaikka valjaat kiinnitetään vetoliinaan/pääliinaan samasta kohdasta. Pienemmällä/lyhyemmällä koiralla kiinnityslenkki on pidempi kuin vieressä juoksevalla isommalla/pidemmällä koiralla. 

Kiinnityslenkin avaamiselle voi siis silloin tällöin olla tarvetta. Solmu voi päästä myös aukeamaan vahingossa, mikäli solmun päihin ei ole jätetty tarpeeksi ekstraa. Asia kannattaakin tarkistaa myös aina uusia valjaita käyttöönotettaessa!

Alla olevalla videolla näytämme, kuinka solmit uudelleen kiinnityslenkkiin ns. kalastajansolmun (muita nimiä kyseiselle solmulle on ainakin onkimiehensolmu, rakastavaistensolmu, soutajansolmu, engelsmanninsolmu). Tämä on solmu, jota vetovaljaissa yleensä käytetään. Mallina videolla on Non-stop dogwear Freemotion-valjaat.

Kalastajansolmu on siis käytännössä kaksi normaalia solmua tehtynä vierekkäin. Simppeliä! Halutessasi voit toki solmia kiinnityslenkkiin myös jonkin toisenlaisen solmun, kunhan se on pitävä! 


Tästä pääset tutustumaan vetovaljasvalikoimaamme.

Takaisin blogiin